Ruutu kerrallaan: 2014

Rakas lukija, skippaa vapaasti.

Nyt seuraa pitkä ja portfolionäkökulmasta oleellinen postaus; nimittäin! On tullut suuren JHG:n suosikkisarjakuvat -vuodatuksen aika! Mikään ei synny tyhjästä, vaikka en olekaan opiskellut piirtämistä missään opistossa, olen lukenut sarjakuvia todella paljon. Katsomalla oppii, joten tässä lista inspiroivista sarjoista. Jotta tässä olisi mitään mieltä muillekkin kuin hikisille mangapeikoille, etenen seuraavassa järjestyksessä: sarjakuvat, jotka kannattaa lukea jos ei ole ikinä mitään lukenut, sarjakuvat jotka on hienosti piirretty, sitten ne sarjat jotka ovat aiheuttaneet minulle traumoja, ja lopuksi sarjat, joilla ei ole mitään tieteellistä arvoa blogin kannalta, mutta jotka ovat auttaneet minua selviytymään traumoista. (Ei vaiskaan. Kaikki listan opukset ovat nimenomaan taiteeseeninnoittavia ja maininnan arvoisia.)

Ihan ensiksi on kuitenkin syytä avautua siitä, miksi listalla on vain mangaa. Asiahan on yksinkertaisuudessaan niin, että olen jäätävä mangapeikko. Mutta miksi? Mikä meni pieleen kasvatuksessani?

a) serkkuni oli torkkelilainen ja luki minulle lapsena mangaa

b) olin syrjäytynyt lapsi ja vietin kaiken aikani kirjastossa, mutta koska olin niin alien oli käytävä vain epäsuosituilla hyllyillä

c) amerikkalaiset sarjakuvat ovat huonoja

Oikea vastaus piilee näiden seassa. Mutta olennaista on se, että en ole tutustunut tarpeeksi amerikkalaisiin sarjakuviin pitääkseni niistä. Olen lukenut DC:tä ja Marvelia, mutta en vain voi sietää niitä. Tuntuu, että Amerikassa mennään teksti edellä ja Aasiassa kuvat. (Aivan, tarkkaavaisimmat huomasivat, että dissaan myös Sin City -sarjakuvia, vaikka olen leffojen fani. Aika nihkeää.) Mutta miksi en pidä Eurooppalaisista sarjakuvista sitten? En ole lukenut niitä. Niitä ei saa mistään. Jos kirjastossa on vaikkapa jotain saksalaista, se on tyyliltään yleensä amerikkalaista, mutta hirveämpää... Suomessa tehdään hyvää, mutta palaan siihen listan lopuksi.

JOS ET OLE IKINÄ LUKENUT MITÄÄN kannattaa aloittaa kaikkein suosituimmista. Suositut asiat ovat syystä suosittuja. Death Note ja FMA ovat parhaita mitä tulee juoniin. Jos joku keksii jotain epäkohtia näistä, olen valmis servaamaan. Itse olen lukenut molemmat sarjat ollessani lapsi, mutta niiden nerous meni ohi humahtaen.

Death Note kertoo hyvän ja pahan taistelusta, massamurhaajasta joka haluaa parantaa maailman ja super(autistiponittajasta)etsivästä joka haluaa maailman olevan oma mätä itsensä. Suosittu 12-vuotiaiden keskuudessa. Yleensä englanninkieliset käännökset ovat mehukkaampia, mutta mikäli englantisi ei ole laudatur ja hallussa rikosoikeusetiikkapolittiikka -sanasto niin tähän et pysty.
Taide: hämmentävän realistinen. Manga, jossa japanilaiset näyttävät japanilaisilta.

Death Note

FMA eli Fullmetal Alchemist (Hagane no renkinjutsushi) ...kannattaa lukea omille lapsilleen. Ovela juoni, vahvoja naisia ja toistuvia huonoja vitsejä. Osasyy mahtavuuteen lienee se, että kyseessä on pojille tarkoitettu sarja jonka tekijä on nainen.
Taide: erittäin pelkistetty ja "mangamainen." Hahmodesingnit ovat todella oivaltavia,

Fullmetal Alchemist

Nämä sarjat ovat olleet kestosuosikkeja nimenomaan juoniensa takia. Molemmissa pohditaan universaaleja kysymyksiä kuten ihmisen pahuutta ja voimaa, sotaa, kuolemaa ja toisaalta nämä loppuvat jokseenkin onnellisesti. Amerikassa joku koulupoika tosin alkoi murhaajaksi inspiroiduttuaan Death Notesta... huom äidit siis; lukekaa vain tasapainoisille lapsille. Itsehän olin lapsena myös pahiksen puolella Death Notessa. Kukkuu kuka nukkuu: järki.

KAUNEUS on tietysti lukijan silmässä, tässä postauksessa minun.

Full Moon Wo Sagashite

Ala-asteella suosikkisarjakuvani oli Full Moon Wo Sagashite (täysikuuta etsimässä) joka kertoo itsemurhan tehneistä lapsista ja teineistä ja siitä, mitä he sitten kuolemansa jälkeen duunaavat. Juu elikkäs.
Arina Tanemuran piirotyyli on puhtaimmillaan tyttöjenmangaa eli mukana ovat niin valtavat silmät kuin pupunkorvatkin. Yritin pitkään välttää tällaista piirtotyyliä, mutta koska olen sitä niin intohimoisesti lukenut, pakoreittiä ei tunnu olevan. Pointti tuollaisissa mansikkakakkusilmissähän on siis se, että tunteet tulevat paremmin esiin. Sillä suurista tunteista tämän lajityypin mangat kertovat.
Suosittelen Arina Tanemuraa alakouluikäisille mimmeille, tai kaikille joilla on menkat, mutta suklaa on loppu.

Trinity Blood

Kiyo Kujö on varmasti suurin tyyli-idolini. Jokainen hänen piirtämänsä ruutu näyttää siltä, kuin siihen olisi käytetty tunteja. Tietysti ammattilaisilla on aina kymmenen assistenttia tekemässä linejä ja värittämässä, mutta silti, shokkiwau mitkä tyylit.
Trinity Blood -kirjojen sarjakuvaversio on varmasti hänen tunnetuin työnsä, joten sananen siitä.

Suosittelen.

:DD

Ei vaan, avaan kriitikonkurkkuni "krhm" no niin:
Trinity Blood on miehille suunnattu räiskintäsarja, joka on piirretty, kuten kuvasta näkyy, kuin tyttöjen sarjat. Juoni koostuu huterista historiaviittauksista, hahmoina toimivat hissantunneilta tuttujen tyyppien kornit vävypoikaversiot ja raamatusta saa spoilereita. Ihan oikeasti, luin kolmasosan raamattua kun en jaksanut odottaa seuraavan osan ilmestymistä. Ai niin, tässä on myös kovasti natsimainen(?) salaseura ja vampyyrinunnia.

Doujinshitiimi Rock ´n` Dollessin kuvassa he ja minä

Doujinshitiimi IDEAn Edward

Doujinshit eli harrastelijoiden huvikseen tekemät kämäsarjakuvat ovat usein ~~pornoa~~ suosikkejani.
Tällaiset vapaat taiteilijat, jotka eivät ole minkään korporaation talutusnuorassa ovat vapaimpia julkaisemaan mitä haluavat, joten jälki on huimaa. Tietysti hyviä harrastajaryhmiä on yksi sadassa, joten hyvän doujinshin löytäminen vaatii ankaraa nörtteilyä.

TRAUMAT ovat syvällä.

Yksi suosikkitekijöistäni on pitkään ollut joku sekopää nimeltä Usamaru Furuya. Hänen sarjansa ovat järjestään kovin raflaavia, mutta todella herkästi piirrettyjä. Genreinä toimivat kauhu, gore, eroguro ja avaruustiede.
Hänen sarjansa eivät sovi heikkohermoisille (minulle) ja opin, että ikäsuosituksia kannattaa noudattaa.

Furuyan No Longer Human

Welcome to N.H.K.

Welcome to N.H.K.
Ei ole jättänyt traumoja, se on päinvastoin todella riemastuttava!
Mutta suosittelen varauksella. Myydään kelmuissa.
Tarina: kertoo nuorista aikuisista,
jotka yrittävät selvitä elämässään.
Salaliittoteoriat ja pedofilia ovat läsnä.
Taide: realistinen, mutta ei mitenkään erikoinen

Oyasumi Punpun (Hyvää yötä Punpun)
On ainoita sarjoja, jotka olen joutunut jättämään kesken. Ei siksi, että se olisi huono, pikemminkin liian hyvä. Sanotaan näin; jos sairastat masennusta, älä lue tätä. Jos et sairasta masennusta, tämän jälkeen sairastat.
Tässä on ehkä mielenkiintoisin teos, edes sanat eivät riitä. Riipaiseva kuvaus yhdestä pienestä Punpunista. Ja taide on, kuten kuvasta näkyy, todella herkkää, mutta samalla todella tuoretta. Kolmio on siis päähenkilö.
Luen tämän ehdottomasti loppuun jokin kaunis ja kesäinen päivä, limua juoden ja purkkapoppia kuunnellen. Luulen, että sellainen varustus riittää selviämiseeni.

Oyasumi Punpun

Ja tästä pääsemmekin sopivasti liukumaan kategoriaan HYVÄN MIELEN LÄSSYNLÄÄ -SUOSIKKINI.

Sayonara Zetsubou sensei

Sayonara Zetsubou sensei (näkemiin Zetsubou sensei)
Tarina: kertoo luokanopettajasta, joka yrittää jatkuvasti tappaa itsensä, mutta hän ei ikinä onnistu. Tästä syntyy hauskoja tilanteita. Sarja on lähinnä satiiria ja populaarikulttuuriflirttailua. Olen kuullut, että tykätäkseen tästä täytyy ymmärtää Japanin kulttuuria. Minä en ole maassa koskaan käynyt, mutta koen ymmärtäväni varsin riittävästi. Suosittelen mustan huumorin ystäville.
Taide: Erikoinen, naivistinen tyyli joka vaatii asennoitumista.

Jos alkoi kyllästyttää poliittisesti kantaa ottavat, mutta vastenmieliset sarjat, tässä seuraava suosikkini: Girl Friends
Ja nyt ollaan tällä osastolla, joka ei palvele portfoliotani lainkaan.
Tai no, onhan Träumereikin rakkaustarina, joten ehkä tämän mainoksen voi sillä perustella.

Girl Friends on erilainen tyttörakkaussarja, sillä
-tadaa- se on suunnattu tytöille. Toisin kuin 99% kaikesta missä on söpöjä koulutyttöjä, tässä on tunteita, juoni, realistinen loppuratkaisu ja vaatteetkin pysyvät päällä. ~~Miksi tämä on sitten hyvä?~~ Hiljaa pervot! Antakaa mä tunteilen...

...noniin...

Hōrō Musuko

Wandering Son (Hōrō Musuko)
Tarina: Kertoo tytöstä joka on syntynyt pojan kroppaan. Suosittelen etenkin kaikille, joilla on läheisiä, jotka kamppailevat sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Pidin tätä hyvin valaisevana.
Taide: ei ole sellaista, josta yleensä pitäisin - pyöreää pastelli/vesiväri -meininkiä, mutta se sopii kerrontatyyliin loistavasti.
P.S. Jos olet poika, jolla on tytön kroppa, loppuratkaisu saa heittämään kirjan seinään.

Miehekäs Gilbert

Kaze To Ki No Uta
(The song of Wind and Trees)
On ensimmäisiä koskaan tehtyjä "rakkaussarjoja," eikä sitä ole vielä tänäänkään käännetty loppuun englanniksi. Aloitin lukemisen ollessani 12, uusi kappale tulee parin kuukauden välein. Sarja on kuitenkin seitsemäntoistaosainen
eli luettavaa riittää.
Kirjoitin rakkaussarjoja sitaateilla, sillä tätä mainostetaan mielestäni erittäin virheellisesti.
Tarina:Tarinan keskushahmo on nuori ja kaunis Gilbert - poika, joka raiskataan moneen otteeseen, mutta hänestä huolehtii ah niin ihana raiskaajasetä. Gilbert on taantunut eläimen tasolle, mutta onneksi nuori mustalaispoika Serge kesyttää hänet.
Taide: Piirretty vanhalla, klassisella tyttöjentyylillä, eli vaatii 2000 -luvun lukijalta hieman asennoitumista. Mielestäni todella upea.

Ja kas, lista lempisarjoistani (jotka ovat vaikuttaneet piirrustustyyliini) loppui! Mutta mitä huomaankaan, kaikki ovat tosiaan kaukaa Nipponlandiasta! Mikä huutava vääryys, tässä, rakkaat lukijat, ottakaa lempinettisarjakuvani, suomalaisen Susappin levittämä tentaLOVE omaksenne.

TentaLove

Olen nähnyt tämän sarjakuvan tekijä monta kertaa, mutta olen suomalaiseen tapaan tsiigaillut tolppien takaa morjenstamisen sijaan. Ehkä ensi kerralla...

Väritykseen käyttämäni tussit ovat nyt loppuneet, mutta rahani tulevat vasta ensi viikolla. Onneksi linetusseja on vielä ja linettömiä sivuja on kasapäin, en siis tule aivan hyödyttömäksi...
Tämän johdosta käsissäni on muutamia keskeneräisiä sivuja.

Vailla väriä

Yllä oleva sivu on loistava osoitus laiskuudestani, jonka olen naamioinut taiteelliseksi ratkaisuksi. Eihän sivuhenkilöillä tarvitse naamoja olla! Kun päähenkilö on mietteliäs, ei universumissa ole muuta kuin hän, eli valkoista taustaa vain hahaa! Jos jotain tämä projekti on minulle opettanut, niin huijaamista ja välinpitämättömyyttä. Koska työtä on niin paljon, en voi alkaa välittää jokaisesta yli menneestä pisteestä tai heittää koko sivua pois yhden virheen (jota kukaan muu kuin minä ei huomaa) takia.

Jotta en kuulostaisi kamalalta alisuorittajalta, kehuttakoon, että valmiita sivuja on nyt 52. Levitin ne lattialle yhteiskuvaa varten ~~(lonerboyfriend ottaa yhteiskuvan mangansa kanssa lol)~~ ja pudotin niiden päälle hiukan riisiä.

Mitä muuta olen oppinut tähän mennessä kuin huijaamaan ja sotkemaan? Vaikka mitä. Koska Träumerei sijoittuu historialliseen miljööseen, on google ollut ahkerassa käytössä. Tällä viikolla olen hakenut tietoja ww2:n kivääreistä, pistooleista, vanhoista naisten alusvaatteista, viinin oikeaoppisesta kaatamisesta, autoista... ruokatahrojen poistamisesta paperista...

Kuten proggiksissa aina, lopun lähestyessä tulee vastaan jokin suuri este. Näyttää hyvin epätodennäköiseltä, että saan Träumereistä paperiversioita. Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta, että olen mahdollisesti värittänyt 52 sivua vain, jotta skanneri voi ne syödä ja lopullinen tuotos on suttuisen mustavalkoinen ja vain netissä. Mutta! Ei pidä hätäillä.